torstai 19. heinäkuuta 2012

Versaillesin palatsi

Eilen kävimme Versaillesin palatsissa. Aamu alkoi vähän hitaasti ja alkumatkakin meni vähän säätämisessä. Meidän oli tarkoitus vaihtaa omalta metrolinjaltamme suoraan Versaillesiin vievään RER-junaan, mutta asema jolla meidän piti vaihtaa olikin suljettu RER-junan osalta. Jouduimme sitten menemään parilla metrolla päästäksemme asemalle, josta pääsi RER-junan kyytiin. Ennen palatsille menoa pistäydyimme McDonaldsilla ostamassa pari pientä purilaista ja olemme kyllä tulleet siihen tulokseen, että Suomessa mäkkärin palvelu on paljon parempaa kuin täällä.

Versaillesissa jonottelimme eka turhaa lippuja, koska lippukassalta käskettiin vaan talsia suoraan sisään linnaan ja esittää siellä passit lipuiksi. Koska olimme saapuneet paikalle vasta iltapäivällä linna oli tosi täynnä ja edessämmekin kulki iso aasialainen turistiryhmä. Linna oli kuitenkin varsin hieno ja peilisali täytti ehdottomasti kaikki odotukset. Oli myös hauska, kun linnan ikkunoista näki jo esimakua mielettömästä piha-alueesta. Pihalla viihdyimmekin aika kauan kierrellen vähän siellä sun täällä. Vähän harmitti, kun suihkulähteitä ei pidetä päällä ja osa pihan monumenteista on suljettu yleisöltä ja niitä pääsee ihailemaan vain ison rauta-aidan takaa. Alue oli kuitenkin erittäin vaikuttava ja äärimmäisen hyvin hoidettu. Kävellä sai taas kyllä oikein urakalla ja emme tällä kertaa edes kerenneet vierailla muissa alueen kiinteistöissä (Grand Trianon, Petit Trianon jne.).

Tänään yritämme uudestaan mennä Louvreen ja toivomme, että nyt Audioguideja olisi vapaana. Pitää varmaan käydä hiillostamassa Infon työntekijöitä, että asiat menisivät paremmin tällä kertaa. Täällä on vain niin hankalaa, kun monien englannintaidot ovat vähän sitä sun tätä ja oma ranskantaito aika olematon.

Versaillesin linnan kappeli löytyi heti sisäänkäynnin läheltä.




























Peilisali koko komeudessaan.














Sali, joka oli omistettu Ranskan suurille taisteluille.













Avopuoliso linnan takapihalla.














Symmetriset muodot vallitsevat puutarhassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti