torstai 5. heinäkuuta 2012

Pariisissa vihdoinkin

Muutosta selvittiin aika lailla kunnialla. Kämppä saatiin tyhjäksi jo kuuteen mennessä muuttopäivänä, mutta pinna oli kireällä vähän kaikilla. Muuton jälkeisenä päivänä olleesta viimeisestä työpäivästäkin selvisin hengissä ja pääsin töistäkin vähän etuajassa, kun oli niin hiljaista. Päivät ennen matkaa vietimme Muuramessa vanhempieni luona. Siinä kerkesi sitten pakkailla reissua varten, pelata Super Mariota Wiillä ja hoitaa hamstereita. Vaihdettiin hamstereilta purut siskojen kanssa ja eivätköhän ne siskojen hoidossa selviä tämän kuukauden ihan hyvin.

Oli väsyttävä reissu. Heräsin eilen jo puoli seitsemältä aamulla ja kahdeksan jälkeen lähdimme junalla kohti Tamperetta. Tampereella kävimme syömässä ja jatkoimme kohti Helsinkiä ja lentokenttää. Saimme ensin useamman tunnin odotella, että pääsisimme edes lentokoneeseen. Lentokoneessa tulikin sitten vielä kuulutus, että emme pääse lentoon kuin vasta 50 minuutin päästä. Siinä sitten istuskeltiin n. 1½ tuntia koneessa paikoillamme lentokentällä. Onneksi sitten vihdoin pääsimme lähtemään ja myöhästyttiin loppuen lopuksi juuri tuon 50 minuutin verran. Matkalaukut olivat löytäneet tiensä hyvin perille ja itsekin löysimme hyvin asunnollemme. Matkaa kuitenkin kertyi ja olimme asunnolla vasta joskus vähän yli kymmenen illalla paikallista aikaa.

Avaimet saimme nimeä vastaan asunnon lähellä sijaitsevasta kahvilasta. Vuokraisäntämme kävi vielä kyläilemässä illalla ja kävimme läpi mitä asunnosta löytyy. Vuokraisäntämme on erittäin mukava, alkujaan amerikkalainen arkkitehti, joka tekee töitä isolle ranskalaiselle arkkitehtifirmalle. Tulemme varmaan näkemään häntä toistekin reissun aikana. Saimme kartan läheisistä kaupoista, mutta nyt aamulla lähdimme vain vaeltelemaan ja löysimme sekä kaupan että leipomon. Kohta lähdemme varmaan kiertelemään lähialueelle ja Eiffelilläkin voisi käydä, että tuntee kunnolla olevansa Pariisissa :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti