perjantai 6. heinäkuuta 2012

Kävelyä

Eilen tulimme siihen tulokseen laskelmien ja netin avustuksella, että halvin tapa liikkua Pariisissa on kävellen. Nyt koitamme siis kävellä mahdollisimman paljon ja käyttää metroa vain kun on "pakko". Täällä on kyllä ihan mukavaa liikkua kävellen, kun siten päätyy moniin mielenkiintoisiin paikkoihin. On tullut vierailtua monissa random kirkoissa ja törmätty moniin jänniin liikkeisiin. Käytiin tänään myös Les Hallesissa, joka on iso kauppakeskus. Kaupoissa on alennusmyynnit, mutta nyt ei vielä ainakaan vaatteita tarttunut mukaan. Joitain ihan kivoja vaatteita tuli vastaan, mutta oli sen verran paljon kannettavaa etten jaksanut raahautua sovituskopeille. Olisin halunnut käydä joissain vintage-kaupoissa, jotka olin netin kautta löytänyt, mutta niissä käyminen sai nyt jäädä johonkin toiseen päivään. Ostin kuitenkin pienestä kenkäkaupasta halpiskengät viidellä eurolla.

Saa nyt nähdä kauanko nuo kestävät, mutta ostinkin nuo enemmän nyt toisiksi kävelykengiksi reissun ajaksi. Tämän päivän keikuin kiilakorkokengillä, kun eilen kävelykenkäni kastuivat täysin ja olivat sen takia yhä tänäänkin märät.








Heitän tähän nyt kuvia joistain paikoista sekä ystäväni pyynnöstä myös syömästämme ruuasta.





Silta, joka on täynnä rakastavaisten laittamia lukkoja. Pitää varmaan itsekin käydä yksi sinne ripustamassa reissun aikana.










Saint-Eustachen kirkko ulkoapäin. Sisältä kirkko oli mielettömän korkea ja siellä on hienot holvikaaret.









Sainte-Chapellen ylempi kappeli mahtavine lasi-ikkunoineen. Jouduttiin hetki jonottelemaan sateessa, mutta sisään päästiin sitten ilmaiseksi kuten moniin muihinkin paikkoihin, koska olemme 18-25 -vuotiaita EU:n kansalaisia.








Hotel de Ville, Pariisin kaupungintalo. Vähän ehkä prameampi kuin Jyväskylän vastaava. Rakennuksen edestä bongattiin myös kuvattavana ollut hääpari.






Loppuun vielä nyt nämä kuvat ruuista:



Avopuolison lautaselta löytyi pastaa ja omaltani kananrintaa ranskalaisten ja salaatin kera. Juomina oli viiniä, koska paikan virvoitusjuomat maksoivat saman verran kuin lasilliset viiniä.









Tänään ruokapaikaksi valikoitui ravintola, jonka teema oli 50-luku. Avopuoliso söi Route 66 -purilaisen, jossa oli kaksi pihviä ja runsaasti juustoa. Itse söin sipulipurilaisen. Juomina oli pepsiä ja lipton ice teata.





Jää taas nähtäväksi mitä huomenna tehdään :D

p.s. olen nyt jollain random varasijalla Tampereen yliopistoon opiskelemaan englantia ja Jyväskylään olen varasijalla 16. englanninopettajan koulutukseen. Yhä odottelen, jos pääsisin tuonne Tampereelle niitä sosiaalitieteitä opiskelemaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti