sunnuntai 2. syyskuuta 2018

Ensimmäiset päivät Intiassa

Saavuin Intiaan syyskuun ensimmäisenä päivänä kolmen uuvuttavan lennon jälkeen. Yölento Tukholmasta Delhiin sujui yllättävän kivuttomasti, mutta odottaessani seuraavaa lentoa Delhin lentokentällä väsymys iski. Kohtasinkin kahvilan jonossa toisen suomalaisen, jolla oli sama määränpää. Tunnin kestävä lento Delhistä kohteeseemme Jaipuriin meni puoliunessa. Majoituksestamme huolehtinut yritys, oli järjestänyt meille lentokenttäkuljetuksen. Mukava nuori intialainen nainen oli meitä lentokentällä vastassa. Samassa majapaikassa meitä majoittuu peräti kolme suomalaista ja yksi saksalainen. Kaikki suomalaiset ovat saaneet opetushallituksen apurahan matkaa varten ja tekevät harjoittelun tai vapaaehtoistyötä erilaisille paikallisille kansalaisjärjestöille.

Tänään harjoittelupaikkoja välittävän yrityksen työntekijä piti meille esittelyn Intiasta ja intialaisesta kulttuurista. Kyseinen orientaatio kesti noin 3,5 tuntia ja sisälsi kaikkea väestörakenteesta jokapäiväiseen käytökseen. Huomenna pääsemme tutustumaan ensimmäistä kertaa tuleviin harjoittelupaikkoihimme. Kyseessä on vain pari tuntia kestävä tutustumiskäynti, jossa sovitaan työtunneista ja tutustutaan hiukan harkkapaikan toimintaan. Teen oman jaksoni HIV positiivisten lasten orpokodissa. Työntekijä kertoi, että orpokodin lapset eivät ole läheskään kaikki täysorpoja, vaan he ovat siellä muista syistä. Tämän vuoksi paikkaa kutsutaan englanniksi nimellä "care home" eli hoivakodiksi, eikä orpokodiksi. Kyseinen hoivakoti on pelkstään tytöille. Samalla järjestöllä on myös vastaava hoivakoti pojille, mutta se sijaitsee etäämmällä kaupungista. Työntekijä kertoi, että minun on mahdollista vierailla poikien hoivakodissa hoivakotien johtajan kanssa.

Intiaan saapuminen ei ole ollut yhtä suuri kulttuurishokki kuin pelkäsin. En ole huomannut, että ihmiset ihan hirveästi tuijottaisivat, vaikka siitä kovasti varoitellaan blogeissa. Toisaalta voi olla, että olen matkojeni aikana tottunut katseisiin niin hyvin, etten enää kiinnitä niihin huomiota. Voi myös olla, että näin kahden päivän aikana en ole vielä päätynyt paikkoihin, missä ihmiset osoittaisivat kiinnostustaan kovin avoimesti. Olen liikkunut toisen suomalaisen naisen ja saksalaisen miehen kanssa, joten meitä on aina ollut kolme henkeä yhdessä liikkeellä. Tilanne voisi olla hiukan eri, jos kulkisimme pelkästään tyttöjen kesken. Intia on hyvin erilainen matkailumaa sukupuolesta riippuen.

En malta odottaa huomista, että pääsen näkemään hoivakodin lapset ensimmäistä kertaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti