Flower Domen ja Cloud Forestin kuvut ovat varmaankin yksi Singaporen suosituimmista nähtävyyksistä. Nämä kaksi lasikupua kätkevät sisäänsä vaikuttavat puutarhat. Vaikka olemme reissuillamme vierailleet monissa puutarhoissa, nämä sisäpuutarhat olivat silti vierailemisen arvoiset. Hiukan hintavat ne kyllä ovat 19 euron sisäänpääsymaksullaan. Puutarhojen sijainti on jo nähtävyys itsessään, koska ne ovat aivan Marina Bay Sandsin ja futuristen jättipuiden kupeessa. Kuvattavaa siis riittää. Päätimme vierailla ensin Flower Domessa, koska kuvien perusteella Cloud Forest olisi se mielenkiintoisempi kohde. Flower Dome oli puettu jo jouluasuun ja kukkien keskeltä löytyi jouluvaloin koristeltu alue, joka oli täynnä joulutähtiä. Flower Dome on jaoteltu pieniin eri maanosille omistettuihin alueisiin. Nämä alueet ovat tosiaankin pieniä, eikä nähtävää ole kovin paljon. Lisäksi ympäri kukkamaita löytyy puisia eläinpatsaita. Laukkaavat hevoset, lohikäärme ja painivat puput sopivat hyvin maisemaan. Pieneksi ongelmaksi vierailun aikana muodostui paikan äärimmäisen tehokas ilmastointi. Ulkona oli 30 astetta lämmintä ja olin pukenut päälleni vain kesämekon. Domen sisällä lämpöä oli varmaan alle 20 astetta. Hetken kiertelyn jälkeen olin aivan kananlihalla ja katsoin kateellisena paikan työntekijöitä, joilla oli fleecet päällä. Kannattaa siis ottaa jokin neule mukaan kaiken varalta, jos lähtee kukkia katsomaan.
Vietimme pienen tovin pihalla lämmittelemässä ennen kuin uskaltauduimme sisään Cloud Forestiin. Cloud Forest lumoaa heti ensiaskelmilla. Korkean kuvun sisään on rakennettu vesiputoukset, jotka ovat ensimmäinen asia, mitä ovelta näkee. Cloud Forestissa kasvaa nimensä mukaisesti korkeiden paikkojen kasveja, joita pääsee ihailemaan eri korkeuksilta. Kävelyteitä löytyy puiden latvustojen korkeuksilta ja vesiputouksen päällekin pääsee. Koko puutarhan läpi johtaa kävelytie, jota seuraamalla pääsee näkemään kaiken olennaisen. Kasveja on kaikkialla ja kuvun lasiseinien takana siintää Singapore. Yksi kerros kuvun keskeltä löytyvän vuoren sisältä oli omistettu tippukiville. Nämä tippukivet eivät kuitenkaan kasva enää, jos ne aitoja olivatkaan. Cloud Forestin lopusta löytyi ilmastonmuutokselle omistettu näyttely nimeltään +5-astetta. Yhteen huoneeseen oli kerätty erilaisia interaktiivisia tilastoja populaatiosta, metsien häviämisestä, maastopaloista ja monista muista ilmastonmuutokseen vaikuttavista tekijöistä. Seuraavassa tilassa pyöri elokuva, jossa kerrottiin, mitä maapallon keskilämpötilan nousu milläkin vuosikymmenellä tarkoittaa käytännössä: sään ääri-ilmiöt lisääntyvät, eläimet kuolevan sukupuuttoon, sairauden lisääntyvät ja niin edelleen. Törmäsin sattumalta samaa aihetta käsittelevään interaktiiviseen YLEn nettisivustoon, joka löytyy täältä. Ihmisen vaikutuksia ympäristöön on tullut mietittyä paljon tämän reissun aikana.
Oikeiden kukkien seasta löytyi myös Lego-kukkia |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti