Miltä tuntui ajaa 3 viikkoa vasemmalla puolella tietä?

Ensimmäiset fiilikset ajamisesta tien vasemmalla puolella automaattivaihteiselle autolla olivat varsin positiiviset. "Väärällä" puolella tietä ajaminen tuntui yllättävän helpolta, enkä koittanut hapuilla vaihdekeppiä mutkissa. Ajaminen vaatii kuitenkin aina sen verran keskittymistä, että kyllä sitä huomasi monesti olevansa paljon ajokortitonta miestä väsyneempi. Kun mies vielä innokkaana oli valmis kiipeämään vuorten rinteille, meinasin itse jo hyytyä. Olimme ennen reissua laskeskelleet, että ajoa tulisi ehkä noin 3000 kilometriä. Tämä tarkoittaisi maksimissaan 150 kilometriä päivässä, johon menisi ehkä parisen tuntia, jotka voisi hyvin jakaa tunnin aamulle ja tunnin illalle. Tietenkään ajo ei jakautunut aivan näin tasaisesti. Joinain päivinä ajoimme yli neljä tuntia päivän aikana, kun taas viettäessämme pari päivää aivan kaupunkien laitamilla ajoa tuli varmaan alle tunti per päivä. Aika pian oppi myös siihen, että GPS:n aika-arvioihin ei kannattanut luottaa. Monilla teillä virallinen rajoitus oli 100 km/h, mutta todellisuudessa niillä ei pysty ajamaan niin lujaa. Uudessa-Seelannissa on ihan oma liikennemerkki, jonka merkitys on suurinpiirtein "täällä saa ajaa 100 km/h, mutta ei kannata". Kuskina oloa helpotti huomattavasti se, että lähes jokaisessa mutkassa oli suositeltu ajonopeus merkattuna.

Mutkien klytit olivat yleensä kelta-mustia, tämä on jokin poikkeus

Hiukan yksikaistaista tietä Cape Palliserin kupeessa

Parin viikon jälkeen aloimme ihmetellä, kun arvioimani bensabudjetti alkoi ylittyä. Ajattelimme tämän johtuvan mutkaisista teistä, jotka kipusivat parhaimmillaan kilometrin korkeuteen asti. Kirosimme, ettemme olleet ottaneet ylös mittarilukemaa. Vasta matkan viime metreillä huomasimme, että mittarilukema oli merkattu auton vuokrasopimukseen. Niin meille paljastui, että olimme ajaneet lähes 4000 kilometriä arvioidun 3000 sijaan. Ajoa oli kertynyt keskimäärin 188 kilometriä päivässä! Ihan uskomaton määrä. Paikoitellen tiet olivat suhteellisen suoria ja niitä pystyi ajamaan sen 100 km/h, mutta sitten oli niitä teitä, joilla varoiteltiin jatkuvasti niin jyrkistä mutkista, että liikennemerkit kehottivat hidastamaan nopeuden 15 km/h. Kun ajaa Wanakasta Queenstowniin Crown Rangen kautta, pääsee juuri ennen Queenstownia ajamaan alamäkeen kuuden u-mutkan verran. Siinä sai painaa jarrua pohjaan ja vääntää rattia ääriasentoihin. Eläimiä ei onneksi matkan aikana liiaksi hyppinyt teillä. Kahdesti jouduin hiukan väistämään lampaita ja kerran tiellä tuli vastaan muitakin elukoita oikein ruuhkaksi asti. Sen siitä saa, kun ajaa metsien keskellä pimeän jo laskeuduttua.

U-mutkat kartalla

Voin sanoa, että jos minä puoli vuotta ajokortin omistaneena selvisin ajamisesta väärällä puolella tietä, niin kyllä kokeneemmatkin kuskit selviävät. Ajoa helpotti kieltämättä se, että automme oli malliltaan ihan vain henkilöauto. Näimme joitain erittäin isoja matkailuautoja, joiden kääntyvyys mutkissa on varmasti aivan eri luokkaa kuin oli Toyota Estimamme. Vaikka autossa asuminen oli raskasta, auto antoi meille paljon vapautta, enkä vaihtaisi tätä kokemusta mihinkään. Meitä harmitti vain, ettei aikaa ollut enemmän! Täytyykin varmaan heti tämän reissun jälkeen alkaa säästämään uutta Uuden-Seelannin visiittiä varten.