Passin kolmantena päivänä passia tuli taas käytettyä runsaasti. Aloitimme päivän suuntaamalla Guggenheimiin. Meinasin ensin unohtaa koko museon, kun siellä ei saanut valokuvata. Guggenheimissa meni paljon vähemmän aikaa kuin MoMAssa ja nähtävääkin oli kyllä vähemmän. Erityisen pettymyksen tuotti se, että jonotimme johonkin näyttelyyn jonkun puolisen tuntia ja näyttely olikin vain pimeä huone, jossa oli pari valoa ja varjoa. Se ei oikein uponnut meihin. Itse Guggenheim on mielenkiintoinen rakennus ja sen keskellä oli ihastuttava installaatio, jossa näki Guggenheimin ylemmät kerrokset harson läpi ja koko tämä näky vaihtoi väriä. Alas olikin asetettu patja, jolla ihmiset saattoivat makoilla ja tuijotella värien vaihtumista. Olisin itse halunnut ostaa printin eräästä Kandinskyn maalauksesta, mutta tietenkään juuri siitä maalauksesta ei löytynyt printtiä. Avomies taas olisi halunnut ostaa pienen puisen Guggenheim-museon mallin, mutta hintaa sillä oli ikävät 50 dollaria, jonka vuoksi se nyt jäi museon kauppaan.
Guggenheimista suuntasimme metrolla West Villageen, Frendit-tv-sarjan maisemiin. Ennen Frendien legendaariselle talolle siirtymistä poikkesimme avomiehen suunnitelman mukaan Kesté Pizza & Vinossa syömässä New Yorkin parhaimmistoon kuuluvaa pizzaa. Omalta lautaseltani löytyi salami-pizzaa ja mies söi calzonen.
Nautiskeltuamme pizzamme kävelimme vähän matkan päässä sijaitsevalle Frendien talolle. Valitettavasti talossa oli menossa joku remontti, jonka vuoksi talon edustalla oli erinäisiä rakennustelineitä. Siitä huolimatta oli hienoa vierailla tällä ikoniseksi muodostuneella rakennuksella, joka on meille tv:stä niin kovin tuttu.
West Villagen kohdalta hyppäsimme New York Water taxiin eli vesitaksiin. Kyseiseen vesitaksiin sai passillamme päivälipun, jolla sai seilata rajattomasti. Itse tämä ensimmäinen vesireissu kesti kuitenkin vain hetken, koska hyppäsimme kyydistä jo seuraavalla Battery Parkin pysäkillä. Innostuimme nimittäin vesitaksin oppaan kertomuksista sen verran, että päätimme poiketa 9/11-memorialilla. Muistomerkille on helppo löytää, koska sen vieressä komeilee nykyään World Trade Center One eli uusi WTC. Muistomerkki vaikutti ehdottomasti kaikista tarkimmin valvotulta paikalta, jossa olemme käyneet. Siellä oli enemmän valvontakameroita ja poliiseja kuin lentokentällä! Oli erittäin mielenkiintoista nähdä missä WTC-tornit ovat ennen sijainneet, mutta harmitti ettei päässyt niitä ikinä näkemään, kun ne olivat vielä pystyssä. Alla olevassa kuvassa näkyy toisen kaatuneen WTC-tornin sijainti. Niiden kohdalle on tehty vesialtaat, joiden reunoja koristavat turmassa menehtyneiden nimet. Kuvassa vasemmalla voi nähdä uuden WTC:n alaosan.
Muistomerkin jälkeen kävelimme takaisin Battery Parkin satamaan ja hyppäsimme päivän viimeisen vesitaksin kyytiin puoli kuuden maissa illalla. Vesitaksissa oli tosiaan opas, joka kertoili Manhattanin historiasta ja siitä, mitä milloin näkyi missäkin. Parasta vesitakseilussa oli kuitenkin Vapaudenpatsaan ohi ajaminen. Hidastimme selkeästi vauhtia patsaan kohdalla ja sadekin taukosi juuri sopivasti, että lautan sisätiloista uskaltautui ulos ottamaan kuvia. Koko vesitaksin reitin läpimeno kestää 1½ tuntia ja se ajelee aina Times Squaren läheltä Brooklyn Bridgelle asti ja takaisin juuri tuon Vapaudenpatsaan ohi. Olen kyllä todella tyytyväinen, että otimme New York Passit, koska muuten moiseen vesitakseiluun ei olisi varmasti tullut tuhlattua rahaa.
Päivän lopuksi suuntasimme vielä Discovery Times Squarelle, jossa kävimme katsomassa Bodies-näyttelyä. Yksi monista Bodies-näyttelyistähän pyörii tällä hetkellä Suomessa Heurekassa. Tämä Bodies-näyttely oli nimeltään Pulse ja se otti kyllä aika vahvasti kantaa siihen, mitä nykyelämä tuhoaa ihmistä asettamalla tämän jatkuvaan stressitilaan. Teki kyllä näyttelyn jälkeen mieli aloittaa liikkuvaisempi ja muutenkin terveellisempi elämä.
Tänään suuntaamme päivän aluksi klo 12 alkavalle kävelykierrokselle Central Parkiin. Kyseinen kävelykierros on "On Location Tour" eli käymme kiertämässä erinäisten elokuvien ja tv-sarjojen kuvauspaikoilla Central Parkissa. Central Parkista ensimmäiseksi tuleekin mieleen New Yorkiin sijoittuva Yksin kotona -elokuva. Pitääkin sitten shoppailupäivänä käydä samaisessa elokuvassa esiintyvässä lelukaupassa, josta löytyy lattiapiano!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti