keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Lentoliput maailmanympärimatkalle: omatoimisesti vai matkatoimistosta?

Kun aloimme alkuvuodesta 2015 pohtimaan tätä reissua, kysyimme ensimmäiseksi matkatoimistolta tarjouksia erilaisille reiteille. Lentojen hinnat pyörivät siellä 2500-3500 euron välimaastossa vähän reitistä riippuen. Päätin sitten testata Skyscannerin ja lentoyhtiöiden nettisivujen avulla, paljonko sama reitti maksaisi, jos ostaisimme jokaisen lentolipun erikseen itse. Sen aikaisella reitillämme rahaa olisi säästynyt noin 500 euroa per henkilö. Matkatoimiston hintaa lisää heidän palkkionsa sekä muut heidän myymänsä palvelut, joita he suosittelevat hankittaviksi lentojen päälle. Itse en oikein perusta siitä, että minulle tyrkytetään ylimääräisiä palveluita, mutta ymmärrän, että heilläkin on myyntitavoitteita.

täältä

Miksi hankkia lentoliput omatoimisesti?


Päätimme, että hankimme lentoliput omatoimisesti. Koen, että tämä on meille sopivampi vaihtoehto. Olemme tähän asti järjestäneet kaikki matkamme itse lentojen ja majoitusten osalta ja jatkan mielelläni samaa linjaa. Matkatoimisto ei pystynyt tarjoamaan meille edullisempaa hintaa kuin itse hankitut liput, joten jatkamme omatoimisina. Matkatoimisto olisi toki helpottanut työtämme, mutta koska olen jo tehnyt ison työn lentolippujen etsimisessä, ei niiden hankinta ole kovin suuri homma.

Matkatoimistoon kannattaa turvautua, jos ei halua käyttää paljon omaa aikaansa sopivien lentojen etsimiseen. Matkatoimistolta kannattaa aina kysyä tarjousta, jos he eivät veloita mitään tarjouksen tekemisestä. Näin saat tietää, olisiko heillä tarjota halvempia lippuja. Matkatoimistoilla on kuulemma yhteyksiä lentoyhtiöihin, joiden kautta he voivat saada alennuslippuja. Kielteisen päätöksen voi ihan hyvin tehdä vielä tarjouksen saatuaan.

Ajattelen, että maailmanympärimatkaa varten lentoja ostettaessa tulee pitää mielessä samat asiat kuin normaalistikin lentoja hankkiessa. Pienen mutkan tuo se, että nimeni on tällä hetkellä eri kuin mitä se tulee reissun alkaessa olemaan. Reissun kestosta johtuen matkustan reissun jo uudella sukunimellä ja uudella passilla, joten lentoliputkin joudun varaamaan uudella sukunimellä. Hurjaa.

Jos matkatoimisto ei hotsita, mutta et jaksa hankkia lentolippuja kokonaan itse, kannattaa tsekata myös erinäiset allianssit, kuten OneWorld. Itse sain tosin näiltä alliansseilta vieläkin korkeampia hintoja RTW (round the world)-lipuille. Vaikka et allianssin kautta lippuasi hommaisikaan, ovat sivut ihan käteviä reitin suunnittelussa. Kaikkien vaihtoehtojen läpikäynti valotti hyvin realistista hintahaitaria ja sai vakuuttumaan itselle sopivimmasta vaihtoehdosta.

Viikonloppuna on edessä lippujen osto ainakin Uuteen-Seelantiin asti. Tilin saldo tippuu radikaalisti, mutta eiköhän se ole sen arvoista!

täältä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti